Ekonomisti Petteri Rautaporras

Ostovoiman monet kasvot

Mitä oikein tarkoitetaan ostovoimalla? Tarkastellaan asiaa esimerkin kautta ja nimenomaan ansiokehityksen näkökulmasta.

Esimerkkimme kansantalous koostuu kolmesta henkilöstä – A, B ja C, jotka työskentelevät kaikki eri yrityksissä. Palkkataso vuonna 2017 on A:lla 100 rahaa, B:llä 150 ja C:llä 200 rahaa vuodessa. Kansantalouden palkkasumma on esimerkissämme vuonna 2017 siis 450. Yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan, että esimerkkikansantalouttamme ei vaivaa verotus eikä inflaatio* vaan ostovoiman kehitys riippuu ainoastaan ansiokehityksestä.

Jos vuodelle 2018 kaikkien palkkoja korotetaan 10 % ja kaikilla säilyy työpaikka, myös koko kansantalouden ostovoima nousee saman 10 %. Mutta entä jos korotuksen seurauksena C:n työnantaja menee konkurssiin, ja C menettää työpaikkansa? Voimmeko yhä sanoa, että ostovoima kasvaa 10 %? A:n ja B:n näkökulmasta ostovoima nousee kyllä 10 %, mutta kansantalouden näkökulmasta ostovoima heikkenee 175 rahaa eli 39 %.

Esimerkkikansantaloudessamme on myös tilastoviranomainen, joka laatii ansiotasoindeksiä. Sen avulla pyritään seuraamaan ansioiden kehittymistä kansantaloudessa. Indeksin laadintaperiaate on samanlainen kuin meillä Suomessa. Ansiotasoindeksi mittaa kaikkien työssä olevien keskiansion kehittymistä. Esimerkissämme ansiotasoindeksi laskee 8,3 %, vaikka työpaikkansa säilyttäneillä palkat nousivat 10 %.

Työpaikkansa säilyttäneiden näkökulmasta samalla ansiokehityksellä voimme siis päätyä kolmeen erilaiseen ostovoimakehitykseen riippuen siitä, miltä kantilta asiaa haluaa tarkastella.



1. Ostovoima kansantalouden näkökulmasta. Esimerkissämme tämä heikkenee 39 %.

2. Ostovoima kansantalouden keskimääräisen ansiotason näkökulmasta. Esimerkissämme tämä heikkenee noin 8 %.

3. Ostovoima työpaikkansa säilyttäneen yksilön näkökulmasta. Esimerkissämme tämä parani 10 %.



Mikä näistä sitten on oikea tapa?

”Oikeaa” vastausta ei tietenkään ole.

Jos tarkoituksena on puhua ostovoimakehityksestä ja sen yhteydestä kokonaiskysyntään ja kasvuun, suosittelisin käyttämään ensimmäistä tapaa. Se ottaa huomioon myös muutokset työllisten määrässä. Jos taas pyrkimyksenä on kuvata mahdollisimman hyvin ostovoimakehitystä yksilön näkökulmasta, tapa kolme on paras.

Kakkostapaa käytetään melko yleisesti puhuttaessa ostovoimakehityksestä. Kuten esimerkki osoittaa, se ei menetelmänä ole ehkä kaikkein paras työkalu tähän tarkoitukseen. Tämä johtuu siitä, että erityisesti toimialatasolle mentäessä saattaa ostovoimakehityksen arviointi ansiotasoindeksin kautta olla hankalaa joskus nopeidenkin alan rakenteellisten muutosten takia.

Rakenteelliset muutokset voivat vaikuttavaa toimialan keskiansiokehitykseen, mutta eivät millään lailla yksittäiseen toimialalla työssään jatkavaan henkilöön. Alan keskiansioon voi vaikuttaa laskevasti esim. keskimääräistä parempaa palkkaa maksavan yrityksen toiminnan lopettaminen tai voimakas eläköityminen (usein kokeneilla ansiot ovat korkeammat kuin nuoremmilla).

Tällaisilla rakenteellisilla muutoksilla on kuitenkin hyvin vähän vaikutusta niiden ansiokehitykseen, joita esimerkiksi toiminnan lopettaminen ei koske. Heidän ansiokehityksensä saattaa siis poiketa selvästikin alan keskiarvopalkan kehityksestä.

Yhteenvetona voisikin todeta, että ostovoimasta puhuttaessa kannattaa täsmentää, mitä tarkalleen ottaen ostovoimalla tarkoittaa. Tämä edistäisi tämän tärkeän mittarin vastuullista käyttöä julkisessa keskustelussa.



* Todellisuudessa kansantalouden kokonaisostovoimakehitykseen vaikuttavat ansiokehityksen ja työllisten määrän lisäksi inflaatio, erilaiset tulonsiirrot (mm. työttömyyskorvaukset, asumistuki, vanhempainrahat, eläkemenot) ja verotus (ml. työntekijän sivukulut). Nämä kaikki huomioimalla voidaan tarkastella kansantalouden kokonaisostovoimakehitystä.

Kommentit (0)